Puhtauspalvelualan voima löytyy yhdessä tekemisestä!


”Yhteistyö ja arvostus ovat avaimet puhtaampaan tulevaisuuteen”

Puhtauspalveluala on paljon enemmän kuin siivousta, se on palvelua, jossa jokainen yksityiskohta vaikuttaa asiakkaan kokemukseen. Kun me alan toimijat tuemme tosiamme, syntyy voimaa, joka kantaa yli yksittäisten organisaatioiden rajojen. Yhteistyö on parhaimmillaan osaamisen jakamista, yhteistä sparrausta ja ratkaisujen etsimistä yhdessä. Vasta kun uskallamme avata aidon keskustelun ja tuoda avoimesti esiin hyväksi havaitut toimintatavat, voimme nostaa koko puhtauspalvelualan tasoa.

Olen saanut tänä vuonna mahdollisuuden matkustaa ja tutustua puhtauspalvelualan toimintamalleihin eri puolilla maailmaa. Näillä työmatkoilla olen nähnyt, että Suomessa tehdään paljon oikein. Meillä on vahva ammattitaito ja sitoutuminen laatuun. Silti voisimme rohkeammin ajatella laatikon ulkopuolelta. Kun yhdistämme voimavaramme ja opimme toisiltamme, voimme luoda ratkaisuja, jotka palvelevat asiakkaitamme entistä paremmin. Kansainväliset kokemukset ovat vahvistaneet käsitystäni siitä, että avoin yhteistyö on avain uusiin innovaatioihin ja kestäviin ratkaisuihin.

Henkilöstön arvostus on asiakastyytyväisyyden perusta

Yhtä lailla kuin yhteistyö, on olennaista, että jokainen työntekijä kokee olevansa arvostettu ja merkityksellinen osa yhteistä tiimiä. Arvostus ei synny pelkistä sanoista, vaan teoista, läsnäolosta, kuuntelemisesta ja mahdollisuudesta kehittyä.

Puhtauspalvelu ei ole yksilölaji, se on joukkuepeli. Kun jokainen tiimin jäsen kokee olevansa tärkeä osa kokonaisuutta, syntyy energiaa, joka näkyy tilojen puhtaudessa ja asiakkaan kokemuksessa. Asiakastyytyväisyys syntyy hyvinvoivan henkilöstön ja toimivan yhteistyön tuloksena.

Yhdessä kohti uusia ratkaisuja

Meillä Suomessa on kaikki edellytykset olla edelleen alan edelläkävijöitä. Tarvitsemme vain rohkeutta laajentaa omaa ajatteluamme ja nähdä alan sisäinen osaaminen voimavarana, ei kilpailuna. Kun jaamme osaamistamme avoimesti, rohkenemme kokeilla uusia toimintatapoja ja osoitamme arvostusta toinen toisiamme kohtaan, pystymme luomaan palveluita, jotka paitsi ylittävät asiakkaiden odotukset, myös synnyttävät aidosti ainutlaatuisia ja mieleenpainuvia asiakaskokemuksia.

Puhtaus ei ole pelkästään siisteyttä, vaan se on yhdessä rakennettua arjen hyvinvointia ja turvallisuutta. Kun puhtauspalvelualan toimijat kulkevat yhteistä polkua, jokaisen panos vahvistaa lopputulosta ja luo aidosti viihtyisiä ympäristöjä sekä asiakkaillemme, että myös henkilöstöllemme.

Yhdessä jaetut käytännöt, avoin vuorovaikutus ja toistemme arvostus alan sisällä muodostavat perustan, jonka varaan rakentuu parempi asiakaskokemus ja entistä puhtaampi arki. Yhdessä olemme enemmän ja yhdessä saavutamme sen, mihin kukaan toimija ei yksin kykene.

Näillä mietteillä kohti uutta puhtausvuotta 2026. Kiitos lukijoille kuluneesta vuodesta.

Ihanaa joulun odotusta sinulle ja kiitos, että kuljet blogimatkaa kanssani.

Hanna Ojamo, puhtaus-coach