ARTIKKELI 1 / 3
Annina Leinonen | Kurummuru Oy
70 000 ihmistä. 6 500 yritystä. Miljardien ala. Teknologiaa, robotiikkaa, kemiaa, ala joka
kehittyy, kasvaa ja etenee valtavin harppauksin. Ala joka koskettaa joka ikistä suomalaista,
joka ikistä työpaikkaa. Ala, jota ilman yhteiskuntamme rakenteet kaatuisivat yksi kerrallaan.
Yksikään kirurgi ei leikkaisi, yksikään tuotantolaitos ei tuottaisi, ruoka ja vesi saastuisivat,
pandemiat leviäisivät holtittomasti, riskiryhmät sairastuisivat ja kuolisivat. Ei ole mitään toista
alaa, joka koskettaisi koko yhteiskuntaamme ja kaikkia sen jäseniä yhtä laajalti, kuin
puhtausala. Ja silti arvostus on alhainen, palkat pienet ja asiakkaista kilpaillaan halvimmalla
hinnalla. Mistä tämä ristiriita johtuu? Mitä sille voi tehdä?
”Ei palautetta on hyvä palaute” on lause, jonka jokainen puhtausalalla toiminut on sisäistänyt
tahtomattaankin. Kun siivous toimii, puhtaus on näkymätöntä. Se nousee näkyväksi vasta
ongelmien kautta. Alan rakenteissa on hyvin syvällä näkymättömyyden tavoite, johon
pyrkiminen on yksi suurimpia esteitä alan arvostuksen nostamisen tiellä. Alan ydinajattelua
on ollut vuosikymmenten ajan olla näkymätön. Työ on pyritty tekemään niin, ettei sitä
huomaa, ja siitä on tullut jopa laadun merkki. Kaikki on hyvin, kun asiakas ei edes ajattele
siivousta. Mutta tästä syntyy paradoksi. Jos ammatin arvo mitataan sillä, ettei sitä huomata,
miten se voidaan nostaa näkyviin? Mistä tämä syvälle juurtunut näkymättömyys oikein on
peräisin?
Historia selittää paljon
Ennen alan ammattimaistumista siivous kuului osaksi muuta työtä. Mekaanikon työhön
kuului pajan siivous, kokin työhön keittiön siivous. Suurissa talouksissa saattoi olla
kodinhoitaja, mutta hänenkin työnsä oli paljon muutakin kuin siivousta. Siivous oli vain osa
työtä, näkymätön mutta olemassa.
Sitten siivous erotettiin omaksi, erilliseksi tehtäväkseen. Mekaanikko ehti tekemään
enemmän laskutettavaa korjaustyötä, kokki enemmän annoksia. Työntekoa oli tehostettava.
Siivous oli helppo erottaa pienempipalkkaiselle tekijälle. Tuohon aikaan naiset olivat
siirtymässä kodeista työelämään, ja ottivat vastaan mitä työtä saivat. Siivous oli yleisesti
hyväksyttyä työtä naiselle. Palkat voitiin pitää pieninä, koska miehen oletettiin edelleen
tuovan elannon perheelle. Tästä syntyi mielikuva, joka on elänyt sitkeästi tähän päivään:
siivous on jotain, minkä nainen osaa kuin luonnostaan, ei taito joka opitaan. Kun taito
kehystettiin naisten ominaisuudeksi, sitä ei arvostettu ammattina. Tutkimus tukee tätä
teoriaa laajasti. Aloilla, joilla naisten osuus kasvaa, palkka ja arvostus laskevat, riippumatta
siitä, kuinka paljon osaamista työ vaatii. Kyse ei ole taidon puutteesta. Kyse on siitä, kuka
työtä tekee.
Alan arvostuksen puutetta on myös tutkittu mittavasti. Suomessa Filosofian Akatemian
(rahoittajana Työsuojelurahasto) vuoden 2014 kyselytutkimus 300 siivoojalle näytti, että
työtä arvostetaan heikosti, vaihtuvuus on suurta ja työtyytyväisyys alhainen. Kansainvälinen
tutkimusperinne ”dirty work”, jonka sosiologi Everett Hughes käynnisti jo 1950-luvulla, on
dokumentoinut ristiriitaa vuosikymmenten ajan: siivoustyötä tekevät kokevat oman työnsä
tärkeäksi, mutta ympäristö ei heijasta samaa arvostusta takaisin. Britanniassa tehty alan
brändäystutkimus sanoo saman vielä suoremmin: stigma, statuksen puute ja tunnustuksen
puute pitävät vaihtuvuuden korkealla ja tyytyväisyyden matalana.
Miksi arvostus ja näkyvyys kulkevat käsi kädessä
Arvostus ja näkyvyys eivät ole kaksi erillistä asiaa. Ne ruokkivat toisiaan, eikä kumpaakaan
synny ilman toista.
Suomessa noin 75 prosenttia siivouksesta tehdään päivällä. Ruotsissa luku on lähes sama,
73 prosenttia. Kuitenkin Euroopan keskiarvo ilman Pohjoismaita on vain 13,7 prosenttia.
Päiväsiivous tarkoittaa, että siivooja näkyy, kohtaa asiakkaan, on osa tämän arkea eikä sen
ulkopuolella, näkymättömissä. Olemme siis oikealla tiellä. Siivoojista on tullut tahtomattaan
työnantajayrityksensä brändilähettiläitä, mutta heidän koulutukseensa ei sisälly sanaakaan
markkinointiajattelua. Yritykset eivät hyödynnä tätä ilmaista näkyvyyttä juuri muuten kuin
työvaatteiden kautta. Suomi on siis jo arvostuksen ja näkyvyyden edelläkävijä, mutta
yritykset eivät osaa hyödyntää sitä juuri lainkaan.
Näkymättömyys ei siis ole väistämätön eikä alan pakollinen ominaisuus. Se on valinta, jonka
moni yritys tekee joka päivä huomaamattaan.
Ei kenenkään syy, mutta kaikkien ongelma
Kilpailutukset pakottavat hintakilpailuun. Hintakilpailu pitää katteet matalina. Matalat katteet
pitävät palkat matalina. Matalat palkat pitävät arvostuksen alhaalla. Alhainen arvostus
tarkoittaa, ettei markkinointiin investoida, koska sen ei koeta kannattavan, eikä alalle
hakeudu vakituisia, kunnianhimoisia tekijöitä. Ilman markkinointia ja erinomaisia tekijöitä ei
voi perustella korkeampaa hintaa. Ja niin seuraava kilpailutus menee taas sille, joka tekee
halvimmalla.
Kierre ei ole kenenkään tarkoituksella ylläpitämä. Kilpailuttava asiakas toimii rationaalisesti
valitessaan halvimman. Yrittäjä toimii rationaalisesti, kun pitää kulut alhaalla. Markkinointia ei
osata ajatella ratkaisuna, koska sitä ei ole ennenkään tehty. Ala ei motivoi opiskelemaan, ja
siten sinne hakeutuu ihmisiä, joille ala on vain välivaihe, mikä ylläpitää työntekijöiden
vaihtuvuutta ja pieniä palkkoja. Kierre jatkuu.
Kukaan ei ole syyllinen, mutta kaikki ovat osallisia. Siksi jokainen voi myös olla osa
ratkaisua. Yksittäisen toimijan on turha odotella, että joku toinen rikkoo kierteen ensin.
Markkinoinnin keinoin näkyväksi
Kukaan ei muuta tilannetta yksin. Ei yksi hanke. Ei yksi kampanja. Ei edes yksi Kurummuru.
Muutos lähtee niistä, jotka tekevät työtä joka päivä ja päättävät kertoa siitä ääneen.
Olen ollut alalla yli 25 vuotta, kaikissa mahdollisissa rooleissa lattiatasolta esihenkilöön. Olen
nähnyt saman kaavan toistuvan yhä uudelleen: osaava yritys tai tekijä, joka ei koskaan sano
ääneen mitä osaa, jää näkymättömäksi juuri silloin, kun näkyvyydestä olisi eniten hyötyä.
Liika vaatimattomuus ei ole kenenkään etu.
Puhtausalan markkinoinnista ei ole juuri tehty tutkimusta eikä kukaan ole ratkaissut
arvostusongelmaa systemaattisesti. Alalla ei ole vielä vakiintuneita esimerkkejä siitä, miten
omaa osaamista tuodaan näkyväksi, sillä markkinointia ei kouluteta oppilaitoksissa, siitä ei
puhuta yrityksissä, eikä sitä hyödynnetä tarpeeksi.
Ala tarvitsee rohkeasti ja ylpeästi näkyviä toimijoita. Yrityksiä, ammattilaisia, asiantuntijoita.
Kukaan ulkopuolinen taho ei tule tarjoamaan meille arvostusta kultalautasella. Meidän täytyy
itse näyttää arvomme muille.
© Annina Leinonen / Kurummuru Oy. Julkaisuoikeus: SINI Pro.